11.3.2017

Loma loppuu aikanaan

Ihan alkuun varoitus kuvatulvasta! Haluan tallentaa nämä lomafiilikset tänne ja jakaa kanssanne. Skippaa jos et tahdo meidän lomapläjäykseen uppoutua.

Vauhdikas, aurinkoinen, iloisen rempseä talviloma on lopuillaan ja pitkä kotimatka Leviltä kotiin parhaillaan menossa. Olimme lomailemassa samaisessa mökissä kuin vuosi sitten, mutta osittain vaihtuneella porukalla. Yhdeksän makuuhuoneen mökistä oli käytössä kaikki sänkypaikat ja vähän ylikin. Meitä mahtui majoittumaan reilu kolmekymmentä henkeä ja voitte uskoa että menoa ja meininkiä torpassa riitti. Meidän perhe tykkää tällaisesta "kommuuni" elämästä, mutta täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta rakastava saattaisi olla samanlaisen loman jälkeen vielä uuden lomaviikon tarpeessa :) Iso porukka jakaantui päiviksi touhuihinsa kuka minnekin. Oli yhteinen moottorikelkkasafari, osa hiihteli murtsikkaa tai pyörähti kylpylässä, iso osa lasketteli ja lapset vaihtoi rinteessä kuka kenenkin mukaan ja aina löytyi seuraa. Meilläkin lapset lähtivät pari kertaa hieman aikaisemmin rinteistä, niin että saimme hetken seikkailla siellä ihan kaksistaan. Mukava yhteisvastuullinen meininki ja ennenkaikkea leppoisa sellainen, erittäin hauskassa seurassa. 

 Me nautimme laskettelun riemusta koko viikon ja lapsista tuli kyllä viikossa sellaisia hurjapäitä etten niiden perässä meinannut enää pysyä. Hyppyrit kiertelin suosiolla sivusta kameran takaa katsellen ja heidän hyppynsä muistoksi tallentaen. Työpäivien mittaiset päivät lasten kanssa rinteessä ottivat kyllä mehunsa ja illat suurimmaksi osaksi rentouduttiin omalla mökillä. Seurustelua, syömistä ja saunomista. Kuohuvaa ja kippistelyä. Revontulia ihasteltiin useana iltana ja saatiin me porukalla yhdet kunnon afterski partyt järjestettyä ;) Takkahuoneessa raikui musiikin genret laidasta laitaan ja villasukat vaan pyöri tanssijoiden jalassa. Ja jammailtiinhan me lasten kanssa yhtenä iltana Sannin tahdissa Hullu Poro Areenalla. Yhtenä iltana kävimme syömässä perinteisen lappilaisen illallisen ja pääsimme samalla kuuntelemaan Niiles-Jounin saamenkielistä joikaamista. 

Iltaisin saimme ihailla punaiseksi värittynyttä taivasta, jossa tuntureiden kumpuilevat muodot piirtyivät kauniisti taivaanrantaan. 

Voi Levi, toivottavasti näemme vuoden päästä uudelleen <3



































Loman jälkeen jää aina hieman ikävä kaikkia jotka ovat ympärillä viikon pyörineet ja menee hetki asettautuessa takaisin arkeen. Kotiin on kuitenkin aina ihana palata ja miltei jo tunnen kodin tuoksun ja tunnelman tänne kilometrien päähän <3

Haikein lomaterveisin,

Minttu

1 kommentti:

  1. Kauniita kuvia. Olet saanut hyvin vangittua lomanne fiilikset 😀 Kyllä tunturissa on aina niin ihana olla! Oli mukava nähdä ❤

    VastaaPoista

Kiitos kun moikkasit!