26.2.2017

Uunibataattia ja -perunaa kana-fetatäytteillä









Hola,

Instagramissa eilen jo vilauttelin kuvia lauantain herkullisesta ruoasta. Tein pitkästä pitkästä aikaa uuniperunoita ja -bataattia täytteineen, ja vaikka itse sanonkin niin oli ihan super hyvää. Muutamat teistä ohjetta jo kyselikin, niin tässäpä nämä tulee. Ihan en tarkkoja määriä osaa sanoa, kun makustelemalla ohjeen kehittelin. 

Uuniperuna/bataatti

Pesin jauhoiset perunat (rosamunda) ja tein niihin päälle viillot. Käärin nyyteiksi folioon ja laitoin uuniin 200 asteeseen, noin 1h30min. Aika riippuu ihan perunoiden koosta. Bataatit leikkasin puoliksi, kun olivat niin paljon perunoita suurempia ja halusin niiden valmistuvan perunoiden kanssa samaan aikaan.

Feta-Paprikatäyte:

1prk Ranskankermaa
1prk kermaviiliä
1pkt fetajuustoa
1 paprika
puolikas punasipuli
valkopippuria
mustapippuria
suolaa

Kanatäyte:

1prk Ranskankermaa
1prk kermaviiliä
1pkt Vuolu kanafileitä
puolikas punasipuli
currya
mustapippuria
suolaa
Punaleima emmental juustoraastetta

Täytteissä vaan kaikki pieneksi ja sekaisin, maustoin maistelemalla ja lisäsin sitä mitä tuntui puuttuvan ;) Kanatäyte oli todella helppo tehdä tuosta uudesta vuolu kanalastusta, joka on jo valmiiksi kypsää. 

Uuniperunat ovat ainakin helpot valmistaa, aikaa vie vain perunoiden odottaminen.

Täällä on fiilistelty viikon päästä alkavaa lomaa oman kylän laskettelurinteillä ja malttamattomina jo odotellaan tuntureille pääsyä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Minttu

19.2.2017

Kukkakurssilla

 Olin eilen kukka-asetelma kurssilla paikallisessa kukkakauppa Astrantiassa. Kurssilla opettelin tekemään asetelman sieneen ja sainpa harjoitella sen lisäksi oikeaoppisesti kimpun tekoa. Mielestäni tuo kimpun tekeminen oli huomattavasti vaikeampaa, kukat eivät meinanneet millään kääntyä haluamaani suuntaan. Kimpun vein eilen ystävälle tyttöjen iltaan mennessäni, joten siitä minulla ei siksi ole muita kuvia kuin tuo missä näkyy koko kurssin kaikki upeat aikaansaannokset. 

Opin kyllä paljon kukkien kanssa työskentelystä ja nautin niiden työstämisestä. Ehdottomasti taitolaji,  jonka voi vain harjoittelemalla oppia. Voisin osallistua vaikka samantien samanlaiselle kurssille uudelleen.












Kiitos aivan mahtavan mukavalle Astrantian väelle <3 

Uutta kurssia vain tulemaan, a vink vink ;)

Minttu

ja pst. kuvissa repsottavat listat muistuttakoot, että remontin keskellä elellään edelleen ;)


14.2.2017

Ystävänpäivänä










 Hattaraista Ystävänpäivää!

Päivä on koostunut iloisista kohtaamisista, onnellisuudesta ja kiitollisuudesta. Lasten riemusta ja ystävysten yhteisestä herkkuhetkestä. Pienistä pinkeistä paketeista. Pysähtymisestä miettimään kuinka tärkeitä ne elämän pienet hetket ovatkaan kun ne saa jakaa toisen kanssa. Me emme olisi mitään ilman toisiamme <3

"Kauneimpia hetkiä ei nähdä silmillä,
ne koetaan SYDÄMELLÄ <3"

Minttu

10.2.2017

Pullaperjantai









Sitä vaan, että herkuteltu on....muillakin kuin Nespresson makukahveilla ;) Ihan meinasi minulla pulla-överit syömisen suhteen tapahtua ;) Tiedättekö, tuore pulla ja kahvi...et vain voi pysäyttää kättäsi vielä toisenkaan pullan jälkeen. Namii! Pitkästä aikaa leivoin ihan perinteisiä korvapuusteja todeten, että ne ovat kyllä yksi koko perheen suosikeista. Leivonnainen joka tuhoutuu parempiin suihin hyvin nopeasti!

Remontti täällä etenee verkkaisella tahdilla, lähinnä odotellaan tarvittavien materiaalien toimituksia ja muutama viikko saadaan vielä odotella. Keskeneräisyyteen ollaan jo totuttu ja tuntuu ihan hyvältä, että osataan pitää myös vapaata remontin osalta. Seinien maalaus ja lattioiden laatoitus olisivat remontin seuraava vaihe. Kyllä uusi eteinen ja wc vielä ennen kevättä valmistuu, uskoisin ;) 

Mukavaa viikonloppua toivotellen,

Minttu

5.2.2017

Juhlien jälkeen








Juhlien jälkeen,

... alkaa arki.
... voi ruveta odottamaan seuraavia juhlia.
... olo on lahjottu ja hemmoteltu.
... vatsa on makealla tyydytetty.
... ikä ilmaistaan yhden numeron suuremmalla luvulla.
... fiilis on yhtä nuorekas kuin ennen juhlia ;)

Minttu


3.2.2017

Nespresso hetki












Perjantaita,

Olen viettänyt herkutonta tammikuuta ja pahimman makeanhimon olen saanut taltutettua nespresson makukahveilla ja erinäisillä hedelmä ja marja smoothiella. Nyt helmikuulle hypättyä olen antanut itselleni taas luvan herkutella, mutta onneksi napostelu silti on jäänyt aika vähälle. Jospa tammikuun lupauksista olisi jäänyt jotain hyvää elämääni pidemmäksi aikaa. Nespressolta on tullut uusi limited edition selection vintage 2014-vuosikertakahvi. Ah, niin täyteläisen pehmeä makuelämys. Näiden nespresson kahvien myötä olen oppinut juomaan kahvini ilman sokerisia kyytipoikia. 

Herkkuakin uskoisin olevan luvassa, sillä tulevana sunnuntaina juhlitaan, sekä Runebergin päivää että minun syntymäpäivääni. Tänään postilaatikosta löytyikin tämä kaunis kortti rakkaalta ystävältäni ja voi kuinka se teki minut onnelliseksi. 

Tärkeintä elämässä 
ei ole
eletyt vuodet
vaan
koetut tarinat.

Eläkää Tarinaanne Ystäväiset <3 Minun on just hyvä täyttää vuosia näiden koettujen tarinoiden kanssa <3

Minttu