1.10.2016

Reissussa













Metsien syleilyssä jälleen! Kyllä täällä mieli lepää ja sykkeet tasoittuu. Ei ole kiire mihinkään, lapset viihtyvät ulkona nuotion äärellä aamusta iltaan ja nuo pienet partiolaiset harjoittelevat erätaitojaan. Luonto alkaa olla kauniissa ruskan sävyissä ja silmä löytää sieltä toinen toistaan kauniimpia sävyjä. Illan pimetessä ja lasten nukahdettua on kauniin hiljaista, nuotio  rätisee leirissä ja tuuli puhelee puiden oksilla. Aamuisin istun pöydässä pitkän kaavan mukaan ja retkellä syötyä tulee enempi kuin kulutettua.

Metsäreissulle testiin pääsivät Orthexin SmartStore Dry laatikot, jotka sain Orthexilta yhteistyön merkeissä. On muuten kätevä kuljettaa polttopuut ja varsinkin säilyttää ne kuivana taivasalla. Kuivilla puilla tuon nuotion sytyttäminen on huomattavasti helpompaa, ainakin minulle. Kylläkin nuo eränkävijät saavat nuotion syttymään ihan metsän omilla anneilla ;) Laatikot ovat oiva apu myös ruokien säilytykseen. Meillä tuo vaunun jääkaappi on useamman yön kestävälle metsäretkelle hiukan liian pieni ja näissä laatikoissa säilyy osa ruuista vaunun ulkopuolella. 

Orthexin säilytyslaatikot ovat vedenkestäviä ja kätevät vaativammissakin olosuhteissa, ne pitävät kosteuden, pölyn sekä ötökät poissa tavaroista ja näin sisältö säilyy kuivana ja puhtaana. Erinomaiset esimerkiksi kesämökillä, veneessä, caravan käytössä tai kylmässä varastossa. Laatikot kestävät lämpötilavaihtelua aina -40 asteesta +70 asteeseen.

Nyt tyrkkään koneen kannen kiinni ja keskityn nauttimaan olennaisesta! Mukavaa viikonloppua jokaiselle!

Minttu

2 kommenttia:

Kiitos kun moikkasit!