27.10.2015

Voi himputti!

Osaisiko kukaan auttaa? Minä menin poistamaan Google+ palvelusta yhden kansiollisen valokuvia, kun ihmettelin mitähän ne mahtavat siellä tehdä ja kuinkas kävikään....BLOGISTANI POISTUI samalla KAIKKI KUVAT! Ei oo todellista, olen miltei koko viime yön tuskaillut asian kanssa ja yrittänyt tehdä muutoksia suuntaan ja toiseen saadakseni kuvat takaisin....mutta tuloksetta. Nyt olen sitten muutamaan tekstiin ja banneriin näpytelly kuvan kerrallaan takaisin, mutta aikamoinen työ siinä niin on! Itku pääsee :( Tällaista siis tänne, voip olla ettette pääse vanhoista kuvistani enää nauttimaan! Vai löytyisikö vielä jokin vinkki jolla saisin kuvat pelastettua tänne takaisin?


Minttu

25.10.2015

Makuuhuoneen syksyisempi sisustus

Makuuhuoneessa sänkymme verhoutui hivenen tummempiin sävyihin kuin kesällä. Olemme nukkuneet viimeiset kuukaudet valkoisissa pellavaisissa pussilakanoissa, pesseet lakanat ja kuivuttua sujautettu takaisin sänkyyn. Pellavaiset ja trikoiset pussilakanat ovat tällä hetkellä suosikkeja, mukavimman tuntuiset ja ennen kaikkea helppohoitoisimmat. Ei silitystä eikä mankelointia! Ennen kun en omistanut vielä yksiäkään pellavalakanoita, enkä trikoolakanoita, suosikkini olivat nämä Marimekon puuvillaiset. Edelleenkin nämä miellyttävät silmää, sopivasti pitsisen herkät, olematta kuitenkaan ihan yltiö "romanttiset" ja hyvinpä tuo unikin näissä vielä maistuu ja iholla mukavalle tuntuvat!











Makuuhuoneen syksyisempi sisustus syntyy mielestäni päivittyneistä pussilakanoista ja haarmaasta päiväpeitosta, joka pääsi pitkästä aikaa käyttöön, sekä yöpöydälle kerätyistä syksyisen punertaviin sävyihin kuivuneista hortensian oksista, jotka viimein napsin ulkoruukuista sisään. Sängyn toiselta laidalta, componibilin päältä, otin yövalon pois ja siirsin vaihteeksi sen lipaston päälle. Kummasti keveni ilme tuolla pöydällä, kokeillaan pärjätä nyt vain yhdellä valolla ja ihaillaan toisella yöpöydällä vaihtuvaa kukkaloistoa. 

Onko teillä muilla suosikkeja tai tapana kierrättää sängyssä samaa suosikiksi muodostunutta pussilakanasettiä taukoamatta, miltei kyllästymiseen asti, kunnes löytyy seuraava suosikki? Meillä taidetaankin seuraavaksi sänkyyn vaihtaa kuusikossa pussilakanat, se tietääkin jo sitä että ollaan yhden askeleen lähempänä joulua!

Minttu

20.10.2015

Hih hi hi hii....

Täällä hymyilyttää ja kovasti, nimittäin blogini on ottanut yhden askeleen eteenpäin! Huomasitko jo, sivubannerista? Rapatun talon elämää on liittynyt osaksi Indiedays Inspiration perhettä. Mahtavaa olla osa jotain suurempaa! Uskon tämän avaavan blogilleni ja minulle monia uusia juttuja ja mahdollisuuksia, tuoden kenties uusia lukijoita ja yhteistyökuvioita sekä lisäten yhteenkuuluvuutta  muiden bloggareiden kanssa. Näin ne asiat rullaavat eteenpäin, minulla on mahdollisuus kehittyä ja saada tukea tarvittaessa. 

Indiedays on Suomen suurin blogiyhteisö ja blogit on jaettu kahteen teemaportaaliin, living & lifestyle ja Styles & Trends. Rapatun talon elämää löytyy (yllätys, yllätys ;)) tuolta Indiedays Living & Lifestyle -portaalista. Josta Indiedaysin sivuilla sanotaan näin: "Living & Lifestyle -portaalissa jaetaan laatutietoisten ja perheellisten nasiten arkea ja juhlaa, sisustetaan ja herkutellaan annetaan tyylivinkkejä, puhutaan kauneudesta ja hyvinvoinnista sekä nautitaan perhe-elämästä." Jotakuinkin näistähän sitä siis edelleenkiin kirjoitellaan! 

Tämä kauneutta rakastava perheen äiti kuvaili sunnuntaina olohuonetta auringon säteiden syleilyssä, hymy huulillaan ja lanteita keinutellen! Olohuoneessa (ja pitkin koko taloa) majailee nuorimmaisen huoneen kamppeita, koska lastenhuoneen remontointi on päässyt alkuunsa. Ihan kivastihan tuo kirjoituspöytä olohuoneeseen sopii, kylläkin aika täyttä siellä tällä hetkellä on.







Blogini kautta olen jo nyt saanut paljon uusia tuttavuuksia ja haluankin kiittää isosti teitä kaikkia lukijoita ja kommenttejanne, ilman teitä ja niitä tämä touhu olisi aika irrallista ja tylsää. Iso kiitos ja lämmin halaus kun olette siellä! Blogi jatkaa normaalisti samassa osoitteessaan kuin ennenkin, eli lukijana sinun ei tarvitse kuin jatkaa samaan malliin ;) Ja kyllähän tässä kohta olisi jo kiitosarvonnan paikka ;) Pysyhän tarkkana linjoilla!

Terkuin,

Minttu

15.10.2015

Uusi kello

Tukka hyvin, näkyyks kello? Tukasta en niin tiedä, mutta kelloa kelpaa kohta näyttää ;) Mun yksi heikkous on kellot, lasten saannin jälkeen olen pysty aika hyvin hillitsemään itseäni niiden hankkimisen kanssa. Olen pitkään ihastellut DW kelloja, yksinkertaisen tyylikkäitä ja klassisia ulkonäöltään. Olen pystynyt pitämään jarrun päällä ostamisen kanssa, mutta nämä Clusen kellot instagarmissa nähdessäni poljin laukesi. Ihan oli pakko saada ;) Ja parit vaihtorannekkeetkin olis mieleni tehnyt tilata. Päädyin lopulta tähän varmaan harmaaseen, vaaleanpunainen olisi ollut aika namu myös. Daniel Wellingtonin kelloja alkoi näkyä vähän liikaakin kaikkialla ja varmaan se, sekä hinta ratkaisivat Cluseen kallistumisen! Postia odotellaan jo kovasti saapuvaksi!

La Bohème Rose Gold White/Grey -100000772 La Bohème Rose Gold White/Grey -100000775

 La Bohème Rose Gold White/Grey -100000773La Bohème Rose Gold White/Grey -100000552

Minttu

14.10.2015

Matkaseuralaiset

Me tehtiin syysloman alkuun muutaman päivän reissu Helsinkiin. Tuttuun tapaansa Helsinki helli meitä aurinkoisilla syysilmoillaan, öisin pientä pakkasta ja aamuisin kaunis auringonpaiste. Ulkoilua ei miniloman aikana hirmuisesti ehditty harrastamaan, kun viikonloppu vierähti myyrmäkihallin kirppiksellä koluten ja sukulaisia moikaten. 

Maanantaina lapset pääsivät hoplop hulinaan ja minä sain omaa aikaa (Kiitos tädilleni!) kaupoissa juoksenteluun. HopLopin lisäksi reissun kohokohta lapsista oli Br-lelussa lahjakorttien tuhlaus. Huvittavaa seurata kuinka lasten luonteenerot tulevat esille leluja valitessa. Toinen tietää tasan tarkkaan mitä tahtoo, kävelee hyllylle ja valitsee mieluisensa lelun, jolla tietää saavansa lempileikit aikaan. Voi katsella valintansa jälkeen kaupan muutakin tarjontaa, mutta pidättäytyy valinnassaan. Toinen taas haahuilee pitkin kauppaa, vailla määrätietoista valintaa, haluten vähän kaikkea, toivoen minun auttavan valinnassa ja kuitenkin lopulta valiten välittämättä minun mielipiteestäni. Ensimmäisellä Br-lelukauppa reissulla hän ei osannut päätyä mihinkään ja eilen teimmekin toisen reissun kauppaan, päätyen ottamaan lelun järkiperustein, lelun jolla voi leikkiä usean kaverin kanssa yhtäaikaa.

Kyllä näiden seuralaisten kanssa vain on mukava matkustaa. Matka taittui molempiin suuntiin iltajunalla, lapset leikkivät ja piirtelivät, herkuttelivat ja seurustelivat. Ravintola- ja leikkivaunu eivät meidän jalkojen alla paljon matkan aikana kuluneet. Nämä matkaseuralaiset pysyvät koko matkan suht paikallaan, keskittyen omiin juttuihinsa. Ja tällä kertaa vr oli molempiin suuntiin miltei aikataulussaan perillä ;) Junalla matkustaminen on lapsista yksi matkan mieleenpainuvimpia kokemuksia.









Nyt siis jo kotona, lomaviikko puolessa ja kotihommat kutsuvat seuraavaksi!

Minttu

12.10.2015

Lastenhuoneen sisustus muutos vuorossa

Lastenhuoneen tai paremminkin pojan huoneen sisustus on ollut pohdiskelun alla tällä hetkellä. Huoneessa tullaan uusimaan seinäpinnat ja harvinaista minulle, taidan kallistua valitsemaan seinälle tapettia. Muutamia valintoja sisustuksen suhteen olenkin huoneeseen jo tehnyt, mm. tapetiksi olen valinnut tuon Ferm Living Grid ruudullisen tapetin. Väritykseltään huone tulee jatkamaan kotimme linjaa: valkoista, vaaleaa puuta, ripaus mustaa ja harmaata. Materiaaleissa valkoista rosoista puuta, kuivuvaneria, ruskeaa nahkaa ja korkkia on jossakin muodossa huoneeseen myös saatava. Uutta ja vanhaa, kiiltävää ja rouheaa rinnakkain.






Nähtäväksi jää pääsenkö projektin kimppuun jo tulevalla lomallani? Projekti alkaa lasikuitutapettien tasoituksesta, tai oikeastaan vanhalta seinältä ammustaulujen paikkatarrojen keräilemisestä. Sormet jo syyhyää hommiin!

Minttu

Kuvat Pinterest.com

//Design house stockholm Wave naulakko //Matto Saana ja Olli //Tapetti Ferm Living //Matto House Doctor

10.10.2015

Syksyiset istutukset etuovella


 Löysin puutarhalta upean isot hopealangat ja istuttelin ne etuovelle korkeisiin valkoisiin ruukkuihin. Viikon takaisen Valiomyrskyn tuulissa nämäkin istutukset ottivat vauhtia pyörien pitkin etupihaa, mutta hyvinhän nuo näyttivät kuperkkeikkansa kestäneen ;)  Talomme oli ennen keltainen ja viime keväänä maalasimme sen vaaleanharmaaksi, sokkelin maalasimme mustalla ja laatoitimme nämä etupihan rappuset tummilla laatoilla. Kummasti ihmeitä koko talon ilmeelle teki tämä freesaus ja näyttääpä callunat ja hopealangat eritoten hyvälle harmaata rappausta vasten.




 Syksyisen kirpsakoita kelejä toivotellen,

Minttu

5.10.2015

Kumpparilöytö syksyn sateisiin

Mukavaa alkanutta viikkoa ystäväiset! Myrsky ja viikonloppu ovat takanapäin ja rentoutunein mielin sain aloittaa viikon tänään. Olin ystäväni kanssa minilomalla Helsingissä. Lähdimme lauantaiaamuna klo 5.00 kohti juna-asemaa suunnitelmissa olla perillä jo hyvissä ajoin ja nauttia oikein pitkän kaavan mukaan brunssia ja ostoskatuja ennen hotellille leiriytymistä. Noh, kuinkas meille kävikään? Myrskyn seuraukset yllättivät, aamulla uutisia lukiessa katsoin että osan matkasta teemme bussilla, puiden kaatumisista johtuvien ratarikkojen vuoksi. Matkaan siis pääsimme lähtemään junalla ja bussiin vaihto seurasi reitin puolenvälin kieppeillä. Emme kuitenkaan ehtineet matkustaa kuin vajaan tunnin ja junamme törmäsi raiteille kaatuneisiin puihin, hajoten radalle siihen paikkaan. Kassit olalle ja koko matkustajakunta metsään! Rämmimme metsän poikki ison tien varteen, josta bussi nouti meidät kyytiinsä ja matka jatkui! Tässä vaiheessa ei voinut kyllä muuta kuin ottaa huumorilla ja todeta saaneensa veturin syyssäästö hinnoilla ihan ilmaisen ruskaretken kaupanpäällisinä ;) "Lompsin, lompsin jalkapatikalla....!" Kympin ratikalla ei sitten köröteltykään, vaan lopulta olimme neljä tuntia myöhässä aikataulusta perillä ja suuntasimme suoraan hotellille. Onni onnettomuudessa ettei tietääkseni kenellekään matkustajalle sattunut mitään ja kaikki joiden kanssa minä juttelin ottivat positiivisin ja rakentavin mielin vastaan matkan muutokset.

Täällä on varustauduttu syksyn sateisiin uusilla kumppareilla. Löysin boozt.com verkkokaupasta bisgaardin lasten kumisaappaat ja nappasin sieltä itselleni kumpparit koossa 39. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut siistimmistä, "city" kumppareista noiden keltaisten, mustikan sinisin pilkuin koristelluin Nokian Hai saappaiden tilalle. Ja nämähän menevät vaikka hameen kanssa!






Uusista kumppareista huolimatta en sateita odottele. Kuiva ja kylmä ilma sopii minulle paremmin ja sellainen taitaa tänne itäiseen Suomeen olla tulossakin!

Mukavaa alkanutta viikkoa,

Minttu

3.10.2015

Myrskyn jälkeen on poutasää


Olihan myrsky viime yönä, hui. Mutta nyt paistaa aurinko niin kuin näissä kuvissa menneeltä viikolta. Minä olen tehnyt myrskyisin seurauksin matkaa kohti pääkaupunkia ja tunnelmista lisää myöhemmin! 








Aurinkoisin tunnelmin,

Minttu

1.10.2015

Retkellä omassa huoneessa






Mrs M:n huoneesta lähti menneellä viikolla sänky uudelle omistajalleen ja poju siirtyi patjalle oman huoneensa lattialle, väliaikaismajoitukseen. Ajattelin tuottavani pettymyksen kertoessani, ettei uutta sänkyä ole vielä päätetty ja ettei se toiveista huolimatta tule olemaan parvisänky, mutta toisin kävi. Markkinoin tämä lattiapedin "retkeily" teemaan, surautin synttäreiden jälkimainingeissa nimpparilahjaksi tämän kauan mielessä muhitelleen tiipii teltan ja valmista. Vastaanotto oli loistava, meillä leikitään nyt retkeilijää.

 Kertoessani retkeilijälle, etten vielä tiedä millainen uusi sänky tulisi olemaan, pojun toive oli vaatimattoman kaunis: "Onhan siinä kuitenkin yhtä pehmeä patja kuin entisessä sängyssä?" Pystyin lupaamaan, nimittäin entisellä patjalla mennään ;) Vihdoin tällainen teltta mahtuu huoneeseen, saa nähdä miten kalusteita pyörittelen uuden sängyn saapuessa huoneeseen. Mielessä onkin jo visio tulevasta sängystä, ja taidamme tehdä sen itse. 

Tiipii on tehty vanhoista Ikean verhoista ja keppeinä harjanvarret, jotka totesin hieman liian lyhkäsiksi. Vinkkiä tiipiin kaavoihin otin täältä

Minttu