16.7.2015

Porin Kids Jazz ja Pelle Hermannin puisto!

Me vähän jo alkulämmiteltiin tulevaa Ilosaari Rockia varten ;) Aloitettiin lämmittelyt Suomen toiselta laidalta, Porista ja kids jazzien merkeissä. Puhuttiin jo viime kesänä, että tänä kesänä lähdetään Porin Jazzeihin mutta meidän harmiksi ne osuivat nyt samalla viikonlopulle Ilosaari Rockin kanssa. Käytiin siis vain vauhdinotossa ja todettiin että päästävä on vielä joskus Jazzailemaan aikuisten kesken. 

Tykättiin ihan hirmuisen paljon päivällä järjestetystä lasten jazzista. Paikkana toimii sama Kirjurinluodon festivaalialue kuin illallakin ja oli kiva seurata samalla kuinka festivaalialue pikkuhiljaa rakentuu mittoihinsa. Lasten tapahtumassa ohjelmaa oli tarjolla musiikkiesityksiä, toiminnallisia laulu- ja leikkituokioita, festarirannekkeiden askartelua, Riesa pelleltä sai ilmapalloja ja piknikvilttejä vilisi jokapuolella. Mukava, rento tapahtuma lukuisien leikkipuistojen vieressä ja voinpa todeta etten ole koskaan aikaisemmin käynyt näin isossa leikkipuistossa kuin
Pelle Hermannin puisto on. Lapsetkin olivat niin ihmeissään puiston koosta, että sinkoilivat paikasta toiseen, osaamatta päättää mihin asettuisivat. Nyt on tullut käytyä Hermannin sirkusvaunussa ja äitiliinin mökissä. Muistan kuinka pienenä oikein odotti päivää jolloin Pikku Kakkosessa tuli Pelle Hermanni.















Nyt suunta onkin jo kohti oman kaupungin festaritunnelmaa! Suunnataan vielä Lasten Popkadulle rocktunnelmiin ennen kuin aloitetaan aikuisten rockailut!

Minttu

1 kommentti:

  1. Ihana reissu teillä takana! Linda tuossa juuri eilen iltapalalla muisteli karavaanarielämää ja kuinka mukavaa se olikin. Jokos siellä ollaan viikonlopun rokkailuista toivuttu? Laitahan rokkiraporttia tulemaan!!

    VastaaPoista

Kiitos kun moikkasit!