10.11.2013

"Happy Light" valot

Harmittaa kun valo ei riitä iltaisin kuvaamiseen, eikä sitä myötä synny myöskään blogitekstejä. Kuvattavaa olisi ;) Pari viikkoa sitten sain toteutettua tämän pallojen tuunailun ja sain kuvattuakin. Vuosia vanhat Thaimaasta ostetut pallovalot saivat suhumaalia pintaansa ja lasten vanhat sydänhärpäke valot saivat luovuttaa loisteensa näille palloille. Kivat niistä tuli, vaikkakin aika tummat. Musta ja kulta jatkavat yhteistyötään meillä edelleen ;)




Minttu


4.11.2013

Ensimmäinen Glögihetki

Ainakin yksi tunnelmallinen ja rauhallinen glögihetki mahtui menneeseen viikonloppuun! Lauantai aamun aloitin niin laiskasti, että melkein huono omatunto meinasi tulla. On se kumma, kun elimistö sanois että huilaa ja sen teet, niin pää ja ajatukset ei anna armoa. Yritin parhaani nauttia, vaikkei oloni ollut läheskään yhtä seesteinen kuin kuvat antavat ymmärtää. 

Rauhallista ja ajoittain aikaansaavaa viikkoa kaikille!




Minttu

2.11.2013

Ommeltua

Tällä viikolla olen saanut jotain tuolla ompelukoneellakin aikaan! Ompelin lasten sänkyihin uudet päiväpeitteet Ikean tasaraita panamasta ja toiseksi puoleksi laitoin vanhan valkoisen tikatun päiväpeitteen. Jossain blogissa taannoin näin samaisesta kankaasta tehdyn peitteen ja sieltä ajatus, en millään taas tietenkään muista blogia. Kuvat valitettavasti taasen vähän harmaita ja tärähtäneitä, ei anneta sen häiritä, eihän?



  Viljamin puodista tilasin trikookankaat joista tuli nyt tyttösen yökkäri ja pojan yökkärin meinasin surautella nyt viikonloppuna! Jos trikoita olisi ollut hiukkasenkin enempi, olisi niistä tullut myös aikas kivat lakanat lapsille. Itselle ostimme ensimmäiset trikoiset lakanat tänä kesänä ja ovat käytössä ihanan pehmoiset, lämpimät ja "laskeutuvat".


(kuvat takakappaleen puolelta, etupuolella jo kaakaotahrat)

 Mekkotehtaan tyttöjen kirjan ohjeella tein jo vähän aikaa sitten lapsille käsilaukun. Tytölle tarkoitin, poika omi ;) Kovassa käytössä ;) Kankaana Marimekon Muija, ja kimalteena silitettävää kimallekalvoa.



Ja sitten vaan ompelemaan!

Minttu

7 kuvaa kesältä

Haaste. Pisaroita blogin Hannalta. Kiitos! Viime kesä, seitsemän kuvaa viime kesältä ja yhdellä sanalla.


1. Juhlat.


2. Häät.


3. Raksa


4. Rakkaat.


5. Reissut.


6. Caravan.


7. Lapset.




KESÄ, voit jo tulla HETI joulun jälkeen!

Huh, olipas  vaikea valita vain seitsemän sanaa ja vain yksi kuva per sana. Olisi paljon kirjoitettavaa jokaisesta sanasta, mutta jääköön tämä näin. Opettelen olemaan lyhytsanainen!

Minttu